Kesä kaikilla (38, 1130)
Suomestakin niitä löytyy:
mutta vain n. 22 400 eli pari jäähallillista.
Ne ovat rikkaita, joilla on kiinteistöt pois lukienkin
varallisuutta vähintään miljoona dollaria (n. 770 000 euroa).
Varallisuutta on yksillä, uskoa toisilla kesää viettävillä,
kun noin 70 000 vanhoillislestadiolaista 2. - 5.7.2010
kokoontuu suviseuroihinsa Liperiin teemalla:
”Anna meille tänä päivänä meidän
jokapäiväinen leipämme” (Matt. 6:11).
Lutherin mukaan siihen kuuluvat
"ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, pelto, karja,
raha, omaisuus, kelpo aviopuoliso, kunnolliset lapset,
kunnollinen palvelusväki, hyvä hallitus, suotuisat säät,
rauha, terveys, järjestys, kunnia,
hyvät ystävät, luotettavat naapurit ja muu sellainen.”
Joka toisella lavalla soi kanteleet,
joka toisella lavalla viulut vaienneet.
Joka toisella parkuu kitarat, haitarit.
Onhan Suomen kesä ja – festarit.*
Ja kaiken tämän, Suomen suven yllä
tuoksuu Kiviniemen hallituksen raikkaus,
kun se pihoissa, puistoissa ja puutarhoissa
edistää talouden vakautta, kestävän kasvun edellytyksiä,
tasa-arvoa ja yhteiskunnallista eheyttä.
Siinä marimekoilla ja jyrkipunteilla
riittää vaalikarjan laitumilla kirmahtelemista ja hirnahtelemista kyllä!
*SusJee: Joka toisella (sävel ja sanat Rape Koskinen.)
Näillä ajatuksin aa-telmikko vaikenee kesäksi. Viime alkusyksyn (10.8.09) ja tämän päivän (24.6.10)
välillä eli 318 vuorokauden aikana tuli tasan 100 aa-telmaa (syksyllä 62, keväällä vain 38!).
Tämän vuoden puolella aktiivisimmat palauttelijat olivat Takasen Ippe (VM, 22 points), Sipposen Saku (SM, 13) ja niitten jälkeen Mäkelän Olkku ja Kunnaksan Jusa. Naisten sarjan voitti Pitkäsen Anja (SM, 6).
Jos Luoja suo ja sisäelimeni kestävät sinne asti, aa-telmia alkanee taas tulla ma 16.8. jälkeen, kun lomilta palaan ”virkahoitopaikalleni”. Onneksi on tämä keskikesä ja neljän viikon loma sen lomassa vielä ennen sitä.
Kiitän ja toivotan kaikin tavoin lomauttavaa kesää.
torstai 24. kesäkuuta 2010
torstai 10. kesäkuuta 2010
Kepun puoluejohtajasta riippumatta...
Kesä tuoksuu pieltä (37, 1129)
Kun kesä-Suomessa joutuu pysähtymään
pienehkön autojonon jatkoksi
ja vastaan tulee samanlainen 10 -15 auton letka,
on edessä asfalttipäällystetietyömaa.
Jonotus ja toisen kaistan sulutus
herättävät ainakin minussa aina
todellisen kesätyön arvostuksen ja kunnioituksen.
Sillä toisella kaistalla liikkuu liekehtivä asfalttitehdas,
joka laskee alleen siistin neljä-, viisisenttisen
kestopäällystekerrosjätöksen.
Niin kuin kesä maistuu mansikalta,
se myös tuoksuu pieltä…

perjantai 4. kesäkuuta 2010
Kiroilevainen ja runoilevainen kesä-Suomi!
Maa kiroilevien siilien ja runoilevien piispojen (37/1129)*
Jos Herra ynnä Pyhä Pietari,
ne niin kuin muinoin täällä matkaisi,
niin mitähän ne tänäin tullen viikonlopun ja illansuun,
tuumaileisivat verrattuna Leinon 1897
"Legendana" kirjoitettuun…
Voi olla, maa on yhä karu ja kaukanaki,
ja kepu pettää niin kuin aina ennenki,
mut kansa, se on yhä kumma ja hairahtelevainen:
valitsivat jopa piispaks' akan - naisen runoilevaisen.
Rape.
* Innoituksen oli Eino Leinon
LEGENDA (kokoelmasta Yökehrääjä 1879)
”Kun Herra ynnä Pyhä Pietari
ne merta, maata muinoin matkasi,
niin kerrotaan, he kesäillan tullen,
myös saivat Suomenmaalle siunatullen.
He alle istahtivat koivupuun,
mi kasvoi kaltahalla salmensuun,
ja tavan mukaan pikku toraan jälleen
he joutuivat. Sen Pietar’ alkoi tälleen:
”Oi Herra, mille maalle jouduttiin!
Mik’ kansa, köykkyselkä, köyhä niin!
Maa karu, kallioinen, pellot pienet,
ei muuta hedelmää kuin marjat, sienet!”
Mut Herra hiljakseen vain hymyili:
”Voi olla, maa on karu, kylmäki,
ja vilja kasvaa voisi vikkelämmin,
mut kansa, sen on sydän kaunis, lämmin.”
Näin lausuin Herra hymyi hiljakseen.
Ja katso! Kumma hohde peitti veen,
suo kuivi, korpi kaatui, metsä aukes,
ja vainiolta roudan valta raukes.
Pois Herra kulki kanssa Pietarin.
Mut kerrotaan, kun illoin kesäisin
sa istut koivun alla, on kuin täällä
viel’ liikkuis Herran hymy vetten päällä.”
Onnittelen kaikki huomisen ylioppilaita
ja heidän kasvattajiaan!

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
Aivoverenkiertohäiriköille oma rii...
Joku muukin on sentään huolestunut (35,1127)
Hyvä, Petri (edeskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen);
joku sentään on vielä huolissaan enlannin kielen ylivallasta
suomeen verrattuna.
Otit kantaa Tampereen yliopistollisen sairaalan
uuden yksikön nimeen,
vaikkakin tietysti virkasi puolesta ja siitä kanneltuna.
Stroke Unit sen nimenä opastekylteissä
ei varmasti viesti tavalliselle kansalle yhtään mitään.
Virastojen ja laitosten nimissä tulee käyttää suomea ja ruotsia,
toteat selväti ja ykskantaan.
Tästä nimi kauhimuksesta, joka siis muutettaneen,
toetean vaan,
että itselleni tuli siitä mieleen englannin sana
choke' (autossa ja muissakin ajopeleissä; rikastin eli ryyppy)
ja tietysti ensimmäisenä Stroh
(itävaltalainen viinamerkki, ihan ryypättävää sekin).
Onhan noita huonoja lyhenteitä muitakin,
esim. suomalaisnäköisempi mutta silti
ihan pöljä, avi (aluehallintoviranomainen).
Niin, sen Stroke Unitiksi nimetyn yksikön
lääketieteellisestikin hyvä suomennos
olisi aivoverenkiertohäiriöyksikkö.
Sinne jo osaa taksilla vaikka härmäläinen perusjuntti,
juovuksissa vähän häirikkö.

tiistai 1. kesäkuuta 2010
Kesäkuu alkaa, kesä!
Kalenterin mukaan se alkaa tänään (34/1126)
Kun kalenterissa lukee, että kesäkuu,
se on silloin kesä eli nyt.
Ennen "tähän aikaan", siis kesäkuun alussa,
oli koulu päättynyt
ja ylioppilaat saaneet lakkinsa.
Toisin on nyt.
Koulujen päättäjäiset ja lakkiaiset
huipentuvat vasta tulevana lauantaina.
Kaikenmaailman "gazat" ja avustuslaivat
kannattaisi jättää penkomatta
ja maailmanpolitiikan mannerlaattojen
järinäherkkyydet jättää testaamatta.
Suomessa kesän lämpimänäpysymiskeskustelun kulotuksena
ovat Marian Mikaelin puoluesihteeriksi valinta
ja kepun puoluejohtajavaihdos ihan sopiva alkupalana.
Eiköhän niistä, vesisateisena juhannuksena hukkuneista
ja nuorten kuskien kaasussakaahauskuolonkolareista
riitä osansa myös grillimakkara- ja keppanakulutuksen kasvattajana.
Ja yksi asia on mieltäni kovasti huojentava:
no, se että Norja ei ole EeUuta,
niinpä kirjohylje, jotka Tenon vuonosta
alkaa kutulohien perässä nousta,
päättää päivänsä jokeen piirretyn valtakunnanrajan
Norjan puolella, vähin äänin ja kohutta,
ammuttuna, joen luontaiseen lajistoon kuulumattomana.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010
Ne kuuluu kesään...
Hyttysen ininää ja hetekan kitinää (33,1125)
Ei kesää ilman kärpäsiä
ja hyttysien ininää.
Tietävät, että säät ovat suosineet
itikaston ja hyttystön lisääntymistä.
Ojanpohjissa, painanteissa ja rapakoissa
riittää lumisen talven jälkeen hyvin vettä.
Lisäksi nyt kevätkesällä on ollut suotuisasti
kosteutta, lämpöä ja hellettä.
Uros h:n elämä on lyhyt, vain 2-3 viikkoa, mutta antoisa.
Se juo kukkien mettä, parittelee ja sitten kuolee luonnollisesti,
mikäli se ei jo ennen sitä päätä päiviään
lintujen, hämähäkkien ja sammakoiden saalina
tai ihmistappajien, myrkkyjen ja vekottimien kohteena ja maalina.
Naaras h. on se ihmissyövempi,
se kun tarvitsee hedelmöityneiden muniensa ravinnoksi
eläinten verta.
Hengityksen hiilidioksidin, ihon lämmön ja tuoksun perusteella
se yllättävän usein löytää uhriksensa eläimistä ihmisen.
Ininä loppuu. Imukärsä porautuu, tankkaa täysannoksen
ja punainen paholainen poistuu.
Onneksi se on vain hyttysen ininää
eikä ihmisen kuorsausta tai örinää!

maanantai 24. toukokuuta 2010
Nostalgiamusa on paras lääkite!
Twist, soi Yyterin (34, 1124)
Vielä on sentään suomen kielen vaalijoita,
joita valtiovaltakin huomioi ja kunnioittaa.
Vapun alla 28.4.10 kun tämän vuoden
tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot jaettiin,
yhden oikeutetuimman ja tavallisen kansan arvostaman
sai toimittaja (Jarmo) Jake Nyman.
Niitä yli 15-vuotiaita, jotka eivät YLEn radiokanavilla
ole kuulleet Jake Nymanin musiikkiohjelmia,
liinee tosi vähän, harvassa.
Kohta jo 40 vuotta (vuodesta 1972) Jake on selkeällä
ja vivahteikkaalla suomen kielellä julistanut
ja edustanut ohjelmissaan (Onnenpäivä, Pop eilen – tänään
Kovan päivän ilta, Rockradio, Nousevan auringon talo jne.)
sitä totuutta, mitä nyt totuudella
popmusiikista ja erityisesti Suomi-popista
yleisesti voidaan ymmärtää.
Lähinnähän se on valtava tietomäärä, joka jotenkin
liittyy suomalaiseen kevyeen musiikkiin ja sen esittäjiin.
Erityisen hienoa ja arvostettavaa on lisäksi
Jaken rauhallinen, uskottava mutta silti ilmeikäs
artikulointi eli ääntämistapa.
Hän kuuluu jo nyt ehdottomasti samaan
legendaaristen sinivalkoisten äänien sarjaan
kuin Pekka Tiilikainen ja Katri Helena,
kohta jo Suomen jääkiakkomenestyksestä riippumatta
Anza Mertaranta.
Jake Nyman on sellainen jätkä,
jota mielelläni kuuntelisin ja kuulisin vielä
eläke- eli rokkituolivuosinanikin.
Meitä 70-luvun nuoria on hoiva-aikakautenammekin
sitten niin helppoa paimentaa ja nukuttaa:
pannaan kiikkustuoli tasasivuisen kolmion
yhteen kulmaan, stereokaiuttimet kahteen nurkkaan
ja avataan YLEn äänite Pop eilen, toissapäivänä,
viime viikolla, silloin kuin Baddingin Paratiisi tuli,
juhannusaattona 1976, hän sinun on, jee, jee…

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)