perjantai 3. joulukuuta 2010

Suomi oli maailman paras maa...

Itsemääräämisoikeus on jo viety (26, 1156)

"Suomi on jo maailman paras maa.
Suomen suurin vahvuus on
maamme historiaan ja kulttuuriin pohjautuva
ennakkoluuloton ja ratkaisukeskeinen tapa suhtautua ongelmiin.
Kun tilanne näyttää liki mahdottomalta,
me sisuunnumme.
Silloin olemme parhaimmillamme."
Siinä on yksittäisiä lauseita ja virkkeitä
Maabrändiraportista 25.11.2010.
(Vähän niitä "fiilailin" alkuperäisiä kauniimmiksi.)

En oikein ole Suomen valtion itsemäärämisoikeudesta
ja täysivaltaisuudesta päättää omista asioistaan.
Jos ei nyt ihan "ajopuuna" niin vähintään "kyytipoikana"
tässä EU:n hukkuvassa laivassa mennään ja ollaan.

Toisin oli 71 vuotta sitten, talvisodan 4. päivänä.
Silloin suomi täytti 6.12. vasta 22 vuotta.
Talvisodan jälkeen välirauhan aikana oli hyvin epävarmaa,
onko Suomi-niminen valtio vielä 25-vuotiaana (6.12.1943)
etes olemassakaan.

Mutta onneksi sen ajan Suomen kansa oli
sitä mieltä, että isänmaa, kodit ja konnut
sekä yhteiskuntajrjestelmä turvaamana
henkilökohtainen vapaus ja koskemattomuus olivat
puolustamisen arvoisia,
vaikka hyökkääjä oli suuri ja mahtava Neuvostoliitto.
Ei siinä siinä mitään maabrändivaltuuskunnan
raportteja tarvittu, perkele…
Se oli jo äitin ja isän toimesta pantu
jokaisen syntyperäisen Suomen kansalaisen kalloon.
Siitä, että Suomi silloin säilyi itsenäisenä
ja vapaana olen suuresti kiitollinen
ja röyhkeästikin ylpeä.

Suomi ei enää EU:n "rääpälenukkevaltiona"
ole sen väärti…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti