Uuden unilelun sain...

Kyllä minä sitten niin mieleni ilahdutin, "ronsuseni" (2, 1132)

Kyllä minä sitten niin mieleni ilahdutin,
kun yhteiskunta lahjoitti eilen käyttööni
uuden "unilelun".
Oikein sen Rovaniemeltä hain
ja makuuhuoneen yöpöydälle sen junailutin.
Kun sitä siinä käyttökuntoon kokoilin,
huomasin, että sillä pysyy tukevasti jalat
maassa, siis yöpöydällä.

Mutta kun letkun sen pläsiin työnsin,
tajusin, että sehän onkin sähkötekniikkainsinöörien
suunnittelema röörivekotin.
Ja kun sen kärsän toisen pään
naamarisovittimella mun kuonooni yhdistin
ja sen häntäpistokkeensa rasiaan pistin, niin:
siinähän me, minä ja se, kuin kaksi pientä
elefanttia untenmaille käymme.
Se tasaisesti pussuttelee
ja suusta suuhun muistuttelee,
jos minä juutun katselemaan
hengitystä seisauttavia unia.

Mutta mitähän tästä unikaveristani tykkäävät
meidän kissa ja tuore vaimoni.
Kissa pitänee sitä parempana kaverina
kuin villakoiria ja sorsia makuuhuoneessa.
Vaimolleni lupasin, että en ihan kokonaan sänkyaikaani
omistaudu pelkästään "unironsuni" kotouttamiseen,
vaan ainakin lauantaisin saunan jälkeen ja viikonloppuisin
päiväunien aikaan en ole kytkeytymä
"ronsuseen"…