keskiviikko 18. elokuuta 2010

Mieleni-ilahduttaja

Kyllä minä niin mieleni ilahdutin (1,1131)

Kyllä minä niin mieleni ilahdutin,
kun eilen töihin tulin
ja huomasin, että ei tämä
kesälomalta paluu
olekaan ollenkaan yhtä kamalaa
kuin vuosi sitten vuorotteluvapaalta paluu.
Eikä tämä meidän "divisioonamme"
ole kevään eduskuntavaaleja odotellessa
lainkaan niin tukalassa taistelutilanteessa
kuin mitä valtion budjetin valmistelu
oli elokuussa 1944.

Lisäksi mieltäni ilahdutti se,
miehet ovat ennakkosuosikkeina
Tanssii Tähtien kanssa -kilpailussa.
Ohjelman nimeä ei tosin ainakaan toinen
iltapäivälehti, Iltalehti, osaa
oikeinkirjoittaa.
Luulisi, että toimittaja, joka seuraa
vuoden kulttuuritapahtumista
ehkä suosioltaan suurinpaa,
olisi Seitsemän veljestä tai Tuntematon sotilas -romaanin
oikeinkirjoituksen joutunut kouluissaan opettelemaan.

---
Näillä ilahduttavilla ajatuksilla avaan laskujeni mukaan
aatelmieni 18. lukukauden.
Ken ei halua jakelulistallani enää kiikkua,
siitä ilmoittamalla, se putoaa heti
kuin sutari katolta.

Tämä aatelmasarja jatkuu aina silloin tällöin. Niihin sain idean
Radio Suomessa Antti Litjan lukemista pakinoista
"Kyllä minä sitten niin mieleni pahoitin".
Ne on ideoinut Antti Lija ja kirjoittanut Tuomas Kyrö.
Mielensäpahoittaja (40 tapaa pahoittaa mielensä!) on saatavana
nyt myös neljän cd:n äänikirjanakin.
Itse aion hankkia sen viimeistään seuraavasta tilistäni…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti