Tehokas ase jälkipelissä (15, 1145)
Pidin, ihme kyllä, mölyt mahassani
ja kiinni turpani,
mutta heti tilaisuuden jälkeen
lämmäsin sähköpostilla,
armottomasti, säälimättä ja kovilla.
sunnuntai 26. syyskuuta 2010
perjantai 24. syyskuuta 2010
Isompien annoksien toivossa...
Alko jatkaa ryyppyrottien tarjoilua (14,1144)
Vartti-lehti kertoo, että Alko lahjoitti
380 000 e päihdelääketieteen tutkimukseen
ja näin pelasti juopporotat,
jotka jo olivat joutuneet Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen
säästöohjelman takia Helsingin yliopiston
hoteisiin ja mikä pahinta vesikuurille ja vieroitukseen.
Tutkimuksessa on kahdenlaisia rottia:
toiset pitävät alkoholista ja toiset vierastavat sitä.
Nyt rottien jokapäiväinen ryyppäminen on turvattu
patologisiin tutkimuksiin ja kierrätysjätesäkkiin asti.
Toivotan onnea superjättipottilottoarvonnassa.
Sitä pottia odotellessa joudun vielä
tänä ehtoona ottamaan
terveysvaikutteiset vielä ihan omaan piikkiin.

tiistai 21. syyskuuta 2010
Työpaikkakiusaaja esimiehen vaatteissa...
Aikuiset ovat lapsia fiksumpia (13, 1143)
Yhden, ainakin omasta mielestään
suuren ja mahtavan, valtionhallinnon organisaation
esimiesoppaassa on hyvin ellei jopa kiitättävästi
määritelty toimivan työyhteisön tunnusmerkit.
Sen mukaan niitä ovat:
organisaation selkeä perustehtävä,
työntekoa palveleva johtaminen,
työntekoa tukeva organisaatio,
selkeät töiden järjestelyt,
yhteistyö ja vuorovaikutuksen avoimuus (laatu),
toiminnan jatkuva arviointi ja
yhteiset pelisäännöt.
Toisaalta, Työterveyslaitoksen mukaan,
kuutisen prosenttia palkansaajista eli noin 140000 ihmistä
kokee työpaikkakiusaamista.
Useimmiten kiusaaja on yksi tai useampi työtoveri
toiseksi yleisimmin lähiesimies.
Työpaikkakiusaamista voi olla
kohtuuttoman työmäärän vaatiminen
ja kohtuuttomien aikataulujen antaminen;
kokouksiin kutsumatta tai tiedonvälityksen
ulkopuolelle jättäminen;
osaamisen ja kykyjen kannalta
vaatimattomien tehtävien antaminen;
sosiaalinen eristäminen;
huutaminen, haukkuminen ja solvaaminen;
loukkaavien kommenttien esittäminen;
pilkkaaminen, naurunalaiseksi saattaminen ja nöyryyttäminen;
mustamaalaaminen ja perättömien tietojen levittäminen;
aiheeton arvostelu ja väärien syytösten esittäminen;
taikka
mielenterveyden kyseenalaistaminen.
Valitettavaa mutta totta ja jokapäiväistä on,
että myös siinä yllä mainitussa "suuressa ja mahtavassa"
organisaatiossa esimiesoppaan kauniit periaatteet
usein toteutuvatokin kakaramaisena työpaikkakiusaamisena.
Siinä aikuiset ovat lapsia fiksumpia ja kekseliäämpiä.

maanantai 20. syyskuuta 2010
Kännykkä, hoi, älä jätä!
Musta tuntuu, että vaimo tietää. (12,1142)
Ihmisen lajikehitykseen verrattuna
kännykän älykehitys on huikaisevaa.
Kännykkävalmistajien ja -mallien keskinäisen sota
tuntuu jo olevan suurvaltojen sotateollisuuksiakin
nopeampaa ja rajumpaa.
Alkaa tuntua siltä,
että renki on jo isäntäänsä viisaampi
ja kännykkä käyttäjäänsä älykkäämpi.
Musta vain tuntuu ja vaimo tietää.
Mutta kännykkä se vasta kaiken älyääkin,
älähtää ja kälkättää, kääk!

perjantai 17. syyskuuta 2010
Siihen on itse kunkin hyvä pyrkiä...
Vesku on elokuvansa arvoinen (11,1141)
Jokainen ihminen on laulun arvoinen,
lauloi levylle Veikko Lavi vuonna 1976.
Mutta harvasta henkilöstä sentään
vielä tämän eläessä elokuvaa tehdään.
Mika Kaurismäki, Akin vanhenpi veli sen teki
Veskusta, Vesa-Matti Loirista (65 v.)
näyttelijästä, koomikko ja muusikosta.
Vaikka leffa piakkoin (veikkaan ensi vuonna)
tulee TV-kakkoselta,’
silti suosittelen sen katsomista oikein
leffateatterissa: kovaäänisenä ja isokuvaisena.
Eilen sen näin ja pidin kouluarvostelulla
yhdeksän ja plussan arvoisena.
Vesku (kuten meikäläinenkin) sairastaa
ikuistyypin diabetesta, verenpainetautia ja uniapneaa.
Nuorena monen lajin menestyneenä urheilijana
Vesku mm. nyrkkeili alle 75-kiloisten sarjassa.
Nyt mennään, vähemmän ja hitaammin, yli 140-kiloluokassa.
Leffassa Vesku katsoo taakse päin,
elämänsä mennyttä, osin näyteltyäkin viihdeohjelmaa ja draamaa.
Menestystä ja menetyksiä, sattumaa tai johdatusta,
selvännäkyjä ja etiäisiä; niistä
on Veskun elämän soppa tehty.
Niin, ja tietysti makupaloina on ollut naisia ja lapset:
neljä vaimoa (niistä yksi kuoli liikenneonnettomuudessa),
neljä lasta (viides ja vanhin kuoli liikenneonnettomuudessa).
Leffasta jäi vaikutelma,
että nyt elämänsä iltanuotiolla
Inarinjärven Veskoniemessä
Veskun on hyvä olla, itselleen rehellisenä,
elämänsä tehtävään ja kuvakirjaan tyytyväisenä.
Siihen tilaan on hyvä itse kunkin pyrkiä.

torstai 16. syyskuuta 2010
Hinku, vinku, hinku, vinku turvallisuusneuvostoon on...
Vinku pitkästä hinkusta (10, 1140)
Kova hinku on Suomella
leikkiä maailmanpoliisia
ja merirosvojen hedhantteria.
(Se kun kaikki parantaa YK:n turvallisuusneuvoston
jäseneksi pääsymahdollisuuksia.)
Pitää lähteä oikein merta edemmäs
jahtaamaan somalirosvoja Adeninlahdelle.
Kun miinalaiva Pohjanmaa
kokonaisvahvuutenaan noin 120 sotilasta
sinne vuodenvaihteen jälkeen
torvet soiden sitten starttaa,
niin pressa ja UTVA* ylpeinä vilkuttavat.
Mutta mitäpäs jos operaation aikana
vastaan tuleekin sellainen "meripeikko",
kuin 1936 Mikkihiirtä merihädässä**.
Kuin laulussa ei tulekaan Suomen Joutsen auttamaan
vaan Suomi-poikaa (tai -tyttöä) sinkkiarkussa tuodaan.
ja sekös vasta ek-vaalikeskustelun lainetta käy nostattamaan.
*ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta
** Mikkihiiri merihädässä: säv. Georg Malmstén,
san. Roine Richard Ryynänen, es. G. M.,
Greta Pitkänen ja Dallapé-orkesteri. Odeon A 228353

sunnuntai 12. syyskuuta 2010
Ison kiven juureen ja viimeiseen erotukseen...
Ee-loppi ja hiippa-Irja (9, 1139)
Nokian uusi toimitusjohtaja Stephen Elop (46 v.)
on varsinainen vipeltäjä.
Innokkaana lentoharrastaja
ee-loppi (eli sähköinen sälli) on ehtinyt viimeisten vuosien aikana
pyrähtää neljässä isossa ohjelmistoyrityksessä,
kaikissa vain kakkosjohtajana.
Äärimmäisen kunnianhimoisena,
nyt hän sitten on:
suuren yhtiön pääjohtajana.
Muutosjohtajana Nokiaan nyt otettu Elop
ei ole missään aikaisemmassa työpaikassaan
viipynyt niin kauan,
että olisi näyttöjä muutosten myönteisistä tuloksista.
Nytkin on se vaara,
että koti-ikävän, vallanhimon ja rahan seurauksena
uraloikkari nostaa nokkansa
ja lentää kuin leppäkerttu takaisin ison kiven juureen.
Täysin toista maata on
Suomen ensimmäinen naispiispa Irja Askola.
Hän on valpas ajattelija
ja sanoo yksinkertaisesti ja selkeästi sanottavansa.
Hän kun eilen sai valtakirjansa, ristin ja sauvan,
niissä ja upouudessa hiipassa ja kaavussa
riittänee hänelle tulospalkkausta
viimeiseen työpäiväänsä ja erotukseen…

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)