Jokainen päivä on pienoisnäytelmä uus (13, 1172)
Apina on apina,
Tsunami on tsunami.
Japani on Japani.
Elävälle, ihmiselle jokainen aamu on armo uus'!
Se ei ole pelkästään vanhojen ihmisten sanonta,
seinällä kehyksissä, kauniisti kruusattuna.
Toivon, että joku "uusnokia" kehittää ihmiselle mustan laatikon.
Se mittailisi ja tallentelisi johonkin solusirukorttiin
esim. kahden minuutin välein
ihmisolennon kehon tilan ja kunnon.
Ja kun on ruumiissa jotain vakavaa vikaa,
se piippaa - tai oikeastaan sen lisäksi
lähettää tiedon johonkin hätäkeskukseen suoraan.
Mutta, mutta: ihmisen on,
nyt ja sittenkin, äärettömän monimutkainen
ja ihmeen vikaherkkä psykofyysinen kokonaisuus.
Joskus, valitettavan usein, ei puoliso, elämänkumppani,
kavereista ja ystävistä puhumattakaan huomaa,
että jokin painaa, kalvaa, vaivaa
ja pitemmän päälle mutta täysin yllättäen
ja äkkiarvaamatta joku meistä on vainaa.
Siksipä: jokainen aamu on armo uus'
ja illan päättää kiitollisuus!
Nauttikaamme kevätpäivistä ja talvilomista.
Vain fiksut pääsevät elävänä eläkkeelle!
- - -
Tämän aatelman innoituksena on elämän halu ja ilo,
joka erityisesti juuri tällä aurinkoisella viikolla
on minulla ollut poikkeuksellisen suuri.
Siihen on syynä paitsi ensi viikon Lapin kelkkailuloman odotus
myös se, että Kymenlaakson maakuntajohtaja
Tapio Välinoro lähti tästä maailmasta viime torstaina (10.3.11)
61-vuotiaana, kesken kokousta ja
hyvin ilmeisesti pikkukengät jalassa, pikkutakki päällä
ja solmio kaulassa. Joku on seuraava…
torstai 17. maaliskuuta 2011
maanantai 14. maaliskuuta 2011
Ja media sai taas tsunami-namia jauhaakseen...
Luonto antaa, luonto ottaa (12, 1171)
On se sitten hyvä, että tässä maailmassa on
jotain järisyttävää ja mullistuksellista:
Mannerlaatat sheikkaa, jee.
Ilves voittaa, jee.
Me vähät välitetään tsunamista.
Vaikka asian ytimet sulavatkin Fukushimassa,
on meillä turvallista katsella uutiset himassa.
Japani on jossain kaukana, nousevan auringon takana.
Turha mustia kissoja on Suomessa maalailla.
Se ei ole onneksi tätä kirottua EeUuta.
Muuten sais meikälaiset taas sinnekin laivata euroja.

maanantai 7. maaliskuuta 2011
Se tulee. Ne tulevat...
Kyllä se siitä (11, 1170)
Hyvä, Arto; hianosti pysyi sulla
Manun haastattelu hanskassa,
vaikka ei ollutkaan solmio kaulassa.
Teit hyviä kysymyksiä ja sait niihin
viisaita vastauksia sota- ja presidenttivanhus Koivistolta (87 v.).
Niin kauan kun Mauno Koivisto katsoo horisonttia ja linjaviittoja,
tämä Suomi on puolustamisen ja kehittämisen arvoinen.
Suomessa missi on MISSI ja pressa on PRESSA!
Näistä "kruunupäistään" Suomen kansa saa
sentään vielä ihan oikeesti päättää.
EeUu hukkukoon ja Arkadianmäellä veri vaihtukoon,
mutta kaveria ei jätetä eikä missiä ja pressaa mollata!

torstai 17. helmikuuta 2011
Vähenee, laskee, pienenee, alenee
Ollila-Elopin laskuoppi (10, 1169)
Olipa Jorma Ollila kaikkea muuta kuin vakuuttava
ja innostava eilisessä A-plussassa.
Meego-torni kaatui. Symbian petti.
Viime syksynä tuli taloon Eeloppi,
nyt Microsofti.
Ja muka puun ja kuoren välissä
nokialaiset ovat parhaimmillaan;
näkis vaan!
Ettei vaan kävis niin kuin puulle,
kun sen elinvoima alkaa heiketä.
Puun ja kuoren väliin porautuvat
kaikenmaailman kaarnakuoriaiset.
Ne eivät elä syömäkuvioissaan yksin.
Niitä ahdistavat hyönteisloiset ja pedot toiset.
Lisäksi sinne levittäytyy muitakin hyönteisiä
ja sienirihmastoa.
Kuoren alla vallitsee "kaikki kaikkia vastaan" -sota.
Luonnon ekosysteemissä tällainen puu kuolee.*
Ollila-Elopin laskuopissa ny menee
pois-lasku eli vähenee, laskee, pienenee, alenee!
*Kappeleen faktat perustuvat
Matti Nuortevan kirjaan:
Puun ja kuoren välissä.
Eloisasti kirjoitettu tietokirja
käsittelee puun kaarnanalaista elämää.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Ystävän lauluun...
Ystävät ja kusipäät (9, 1168)
Mistä tunnistat ihmisen,
vaik "vaatteisiin ystävän" pukeutuen,
onkin kiero, kade ja ärsyttää.
Suomeks’ sanottuna on "kusipää".
Vaikka vähän se kirpaisee,
kun oikeat ja "muka" ystävät erottelee.
Paras, kun tänään jo aloitat:
elämästäs' siivoa ilon pilaajat!
Rape.
Anna-Leena Härkönen palstallaan "Välähdyksiä",
Anna 6/2011 (10.2.11):
"Kusipäätutka
Ikääntymisen yksi monista hyvistä puolista on se,
että oppii yhä helpommin erottamaan ihmiset,
joitten kanssa ei kannata olla missään tekemisissä.
Nimitän ilmiötä kusipäätutkaksi.
Jos kusipäätutkasi ei ole vielä terässä, teroita se!
Siivoa elämästäsi ihmiset, jotka vievät siitä ilon."

perjantai 4. helmikuuta 2011
Voiko täydellistä hölmöyttä vielä esiintyä?
Bravoo, bravissimo!!! (8, 1167)
Voiko täydellistä hölmöyttä vielä esiintyä? Kertokaa, missä.
Tottahan toki voi, Suomen TeeHooÄllässä.
Siellä päätettiin tutkia sikainfluenssarokotteen tehosteainetta
suoraan suomalaisilla eikä ensin millään eläinkoerotilla.
No, tuloksia saatiin nopeasti. Ne ovat loistavia.
Pandemrix-rokotteella saatiin generoitua "ihmiskokeissa"
4-19-vuotiaiden ikäluokassa "puhkeamaan"
kymmeniä uusia narkolepsia- eli nukahtelutautipotilaita,
oikein tilastollisesti merkittävä ryvettymä.
Nyt on "populaatiota" missä tutkia
narkolepsian synty- ja puhkeamismekanismia;
bravoo, bravissimo!!!

torstai 3. helmikuuta 2011
Virkamiestä on hampaisiin katsominen!
Päästäkää meidät norsunpäiville! (7, 1166)
Ronsu eli eplefantti voi elää jopa kahdeksankymppiseksi,
niin minäkin voin.
Tämä edellyttää, että norsu välttää salametsästäjät
ja että sen sisäelimet kestävät.
Kun sillä on sopivasti viisautta ja ikää
se hakeutuu viettämään "eläkepäiviään"
joen äärelle, missä on pehmeää syötävää.
Peijakas, sen syömähampaat eivät ole timanttia
eivätkä siis ikuisia vaan ihan kelvottomiksi ja loppuun kuluvia.
Vähän sen jälkeen kun viimeinenkin poskihammas on kelvoton,
alkaa vaivata aliravitsemus ja tulee exitus (loppu).
Siitä ei voi Tarzankaan pelastaa,
ja tällaisen norsujen hautuumaan
joulukynttilöiden vienti- ja sytytystarve taas yhdellä kasvaa.
Mielestä virkamiesten eläkeiän määräytymisessä
pitäisi ratkaisevana tekijänä olla hampaitten kunto.
Eihän sitä millään voi olla tuottoisa ja olennaisiin asioihin pureutuva,
jos tosiaan on jo lähes hampaaton.
Mihinkähän toimiin vielä tämä hallitus aikoo ryhtyä, että
huonohampaiset ja suustaan kaikenlaista pureskelematonta
päästelevät virkamiehen voisivat niin halutessaan
siirtyä norsunpäiville valtionhallinnon tuottavuusvajetta suurentamasta?
Nimimerkki: ”28 v. 1 kk ja 18 pv sitten
viimeksi hampaitaan näyttänyt”

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)